Meditoiva Foliohattu tuolla kyseli siitä mun uudesta työideasta. En taikauskoisuuttani halua kertoa siitä työstä vielä tarkemmin mitään, mutta kerron ajatuksesta sen takana.
Kun minä niitä kukkia ajattelin silloin aluksi. Hyvä idea kyllä. Mutta ah, siihen liittyy mielestäni järkälemäisiä byrokraattisia koukeroita, joiden kanssa ei just nyt huvita taistella. Ei mitään sen kummempaa kuin oppisopimuspaikka, mutta kuitenkin.
Noh, sitten tää toinen työ. Kuulin pikkulinnuilta, että sinne haetaan työntekijää/työntekijöitä. Osa-aikaisia, uskoisin, mutta tää pikkulintu on itsekin ollut siellä osa-aikaisena ja töitä on piisannut. Eikä sen ois niin mulle väliä vaikka ei piisaiskaan, varmasti mä kuitenkin enemmän saisin rahaa kuin tää nykyinen 400 euroa kuussa.
Mä sitten kekkasin, että kerta kyseessä on melko varmasti mielenkiintoinen ja rento työ, niin voisin ihan hyvin hakea kuitenkin sinne nyt. Tossa kukkahommassa oli ajatuksena ammatin saanti, mutta en mä mitään papereita vieläkään kaipaa. Jos kerta voin päästä mukavaan työhön ilman sen suurempia kikkakolmosia ja oon siellä tyytyväinen, niin pöljähän minä oon jos en sitä tee. Ja sitten jos pääsen tuonne ja se työ osoittautuu tylsäksi ja tyhmäksi, niin onpahan mulla kuitekin tuo kukkajuttu ässänä hihassa.
En mä keksi mitään huonoa puolta tossa asiassa. Torstaina on haastattelut, jotka toteutetaan oudosti ihan vaan jonosysteemillä. Ei sinne tartte edes erikseen ilmoittautua. Paikka ei siis ole selvästikään julkisessa haussa vielä. Joten mut löytää sitten torstaina sieltä virittelemässä naamalleni leveintä hymyä ja vetristelemässä sormiani puristaakseni haastattelijan kättä maailman rennoimmin ja itsevarmimmin ottein.
Jokohan se ois mun vuoro tällä kertaa?
ps. Se mun odotuspäiväkirja on vielä olemassa, mutta mä haluaisin jo poistaa sen. Kirjoitin sinne lopuksi jeesuspitkän tekstin loppuajatuksista, joten jos haluatte lukea sen niin käykäähän vilkaisemassa.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
torstai 10. maaliskuuta 2011
Purskautus
Ehkä tuo keskenmeno oli sellainen pieni "near death experience", koska on niin uudestaansyntynyt olo. Parisuhde pomppasi yhtäkkiä ainakin kymmenen astetta parempaan suuntaan (joo, se on aika paljon ihan vaan mun mielialoista kiinni).
Ja arvatkaa mitä? Mulla on taas uusi idea työasioista! :D Tää alkaa olla jo ihan naurettavaa. Mutta oon niin tosissani, että väsään cv:tä sitä paikkaa varten.
Tekisi vähän mieli muuttaa. En tykkää tästä lähiöstä. Mutta kotona on ihana olla. Musta on ihana asua ton rakkaan miehen kanssa ja pitää tätä yhteistä turvapaikkaa.
Kaikki on vaan niin tajuttoman hyvin!
Ja arvatkaa mitä? Mulla on taas uusi idea työasioista! :D Tää alkaa olla jo ihan naurettavaa. Mutta oon niin tosissani, että väsään cv:tä sitä paikkaa varten.
Tekisi vähän mieli muuttaa. En tykkää tästä lähiöstä. Mutta kotona on ihana olla. Musta on ihana asua ton rakkaan miehen kanssa ja pitää tätä yhteistä turvapaikkaa.
Kaikki on vaan niin tajuttoman hyvin!
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Varsinainen teksti
Oho, olisitteko uskoneet että tästä tuli tän näköinen? Ihan outo, mutta kiva. Ei näytä edes minulta. Ehkä tää näyttää Random-luolalta? Kiinnyin siihen jo nyt.
Halusin siis pois sieltä vanhasta blogista sen vuoksi, koska se oli samalla käyttäjätunnuksella kuin mun muutkin blogini, esim. teeblogi. Ja sen osoitteen tietävät kaikki mun facebook-kaverit (vaikka oonkin ottanut sen tiedoista jo pois) ja kaikki foorumityypitkin. Ja ei oo oikeasti kauhean vaikea ottaa selville onko sillä käyttäjätunnuksella muita blogeja, enkä halunnut jäädä arvailemaan että tekeeköhän joku niin. Tiedän muutaman niin kieron tyypin, jotka olisivat saattaneet tehdäkin. Enhän mä siellä oikeastaan mitään kovin ratkaisevaa koskaan sanonut, mutta harmitti vähän etten oikein voinutkaan sanoa. Päätin siis muuttaa.
Joten siispä ja niin. Täällä sitä ollaan.
Halusin oikeastaan kertoa, että mä oon ihan uskomattoman onnellinen ja ihan täynnä elämää nyt, kun en ole enää raskaana. En mä silloinkaan keskenmenoa toivonut ja olin valmis katsomaan mitä tapahtuu, enkä voinut kuvitellakaan että tää olisi näin iso helpotus. Mä oon saanut mun onnellisen lapsettoman elämän takaisin! Mun vanha, rakas, entinen elämäni. ♥ Koko koti näyttää erilaiselta, ihan kuin olisin saanut senkin takaisin. Kai mä vaan tein alitajuista luopumista vähän kaikesta koko ajan.
Ja nyt ei tarttekaan luopua mistään. Koska oon vähän lapsellinen, niin listaan tähän vähän asioita, joiden vuoksi olen iloinen nyt:
- En ehtinyt lihoa, arpeutua ja antaa alapääni räjähtää, eikä mun rinnoista tule sittenkään ihan heti kaksi tyhjänä roikkuvaa lapasta.
- En myöskään ehtinyt kiintyä, joten nyt ei tarvitse surra.
- Voimme ostaa miehen lomarahoilla lastenvaunujen sijaan uuden sängyn!
- Minun ei tarvinnutkaan tehdä sokerirasitustestiä (litra jotain ylimakeaa litkua tyhjään mahaan, nam nam).
- Saan syödä kesällä niin paljon mitä tahansa ruokaa kuin haluan (mm. suolaisia herkkuja ja kypsentämätöntä mozzarellaa), eikä minun tarvitse välittää ruoka-ainekielloista.
- Voin nukkua kesän taas parvekkeella riippumatossa, jos sisällä on tukahduttavan kuuma. Ison mahan takia (ja kipeän selän, olettaisin) se ei olisi muuten onnistunut.
- Voin ottaa kuntoiluspurtin ja pudottaa muutaman kilon heti kun haluan.
- Kukaan ei sittenkään tule asumaan meille ja häiritsemään yöuniamme, työssäkäyntiämme, seksielämäämme ja muutenkaan parisuhdettamme.
- Minun ei tarvitsekaan yhtäkkiä muuttua paremmaksi ihmiseksi pienen lapsen takia. Saan olla tällainen kuin olen ja muutokset tulevat hitaammin ja lempeämmin.
- Emme sittenkään ajaudu rutiköyhiksi lähiöspurguiksi.
No, ymmärsitte varmaan pointin.
Tällä hetkellä väitän, että ei ihan oikeasti lapsia minulle sitten kuitenkaan. Tuo vähäinenkin raskaus opetti niin paljon tästä asiasta, että ei mikään muu. Ja luojalle kiitos se jäi lyhyeksi. Saatiin toinen mahdollisuus. Mies ei osaa tällä hetkellä sanoa että voisi olla kanssani samaa mieltä ettei uusia yrityksiä, mutta toivon sydämestäni että ei-niin-lapsimyönteinen rakkaani sopeutuisi ajatukseen. Ainakin hän on sanonut, että on onnellinen minun puolestani, kun näkee kuinka helpottunut ja silminnähden iloinen minä olen ollut.
Ihmeellinen yllätys kyllä koko tämä juttu. Mutta eihän omia ajatuksiaan voi koskaan tietää etukäteen. Nyt jos koskaan minun pitäisi tiedostaa se.
Aurinko sen kuin paistelee, luonto alkaa osoittaa hiljaisia heräämisen merkkejä (no okei, lumi alkaa vähän sulaa, mutta siihen se kuitenkin johtaa) ja mä oon kans kuin uudelleensyntynyt. Oon pulskistunut pari kiloa jo siitä entisestä "oho, pari kiloa yli hyvänolonrajan"-tilasta, joten taidan suunnata tän energian siihen projektiin. Oon sitä paitsi ihan rapakunnossa! Hengästyn suunnilleen kotiportaita noustessa. Kunhan tiet vähän sulaa, niin vedän lenkkarit jalkaan ja palaan askel kerrallaan takaisin ruotuun.
Mutta kaikkea tällaista just nyt!
ps. Tein tuohon sivupalkkiin pienen kyselyn, älä unohda osallistua!
Halusin siis pois sieltä vanhasta blogista sen vuoksi, koska se oli samalla käyttäjätunnuksella kuin mun muutkin blogini, esim. teeblogi. Ja sen osoitteen tietävät kaikki mun facebook-kaverit (vaikka oonkin ottanut sen tiedoista jo pois) ja kaikki foorumityypitkin. Ja ei oo oikeasti kauhean vaikea ottaa selville onko sillä käyttäjätunnuksella muita blogeja, enkä halunnut jäädä arvailemaan että tekeeköhän joku niin. Tiedän muutaman niin kieron tyypin, jotka olisivat saattaneet tehdäkin. Enhän mä siellä oikeastaan mitään kovin ratkaisevaa koskaan sanonut, mutta harmitti vähän etten oikein voinutkaan sanoa. Päätin siis muuttaa.
Joten siispä ja niin. Täällä sitä ollaan.
Halusin oikeastaan kertoa, että mä oon ihan uskomattoman onnellinen ja ihan täynnä elämää nyt, kun en ole enää raskaana. En mä silloinkaan keskenmenoa toivonut ja olin valmis katsomaan mitä tapahtuu, enkä voinut kuvitellakaan että tää olisi näin iso helpotus. Mä oon saanut mun onnellisen lapsettoman elämän takaisin! Mun vanha, rakas, entinen elämäni. ♥ Koko koti näyttää erilaiselta, ihan kuin olisin saanut senkin takaisin. Kai mä vaan tein alitajuista luopumista vähän kaikesta koko ajan.
Ja nyt ei tarttekaan luopua mistään. Koska oon vähän lapsellinen, niin listaan tähän vähän asioita, joiden vuoksi olen iloinen nyt:
- En ehtinyt lihoa, arpeutua ja antaa alapääni räjähtää, eikä mun rinnoista tule sittenkään ihan heti kaksi tyhjänä roikkuvaa lapasta.
- En myöskään ehtinyt kiintyä, joten nyt ei tarvitse surra.
- Voimme ostaa miehen lomarahoilla lastenvaunujen sijaan uuden sängyn!
- Minun ei tarvinnutkaan tehdä sokerirasitustestiä (litra jotain ylimakeaa litkua tyhjään mahaan, nam nam).
- Saan syödä kesällä niin paljon mitä tahansa ruokaa kuin haluan (mm. suolaisia herkkuja ja kypsentämätöntä mozzarellaa), eikä minun tarvitse välittää ruoka-ainekielloista.
- Voin nukkua kesän taas parvekkeella riippumatossa, jos sisällä on tukahduttavan kuuma. Ison mahan takia (ja kipeän selän, olettaisin) se ei olisi muuten onnistunut.
- Voin ottaa kuntoiluspurtin ja pudottaa muutaman kilon heti kun haluan.
- Kukaan ei sittenkään tule asumaan meille ja häiritsemään yöuniamme, työssäkäyntiämme, seksielämäämme ja muutenkaan parisuhdettamme.
- Minun ei tarvitsekaan yhtäkkiä muuttua paremmaksi ihmiseksi pienen lapsen takia. Saan olla tällainen kuin olen ja muutokset tulevat hitaammin ja lempeämmin.
- Emme sittenkään ajaudu rutiköyhiksi lähiöspurguiksi.
No, ymmärsitte varmaan pointin.
Tällä hetkellä väitän, että ei ihan oikeasti lapsia minulle sitten kuitenkaan. Tuo vähäinenkin raskaus opetti niin paljon tästä asiasta, että ei mikään muu. Ja luojalle kiitos se jäi lyhyeksi. Saatiin toinen mahdollisuus. Mies ei osaa tällä hetkellä sanoa että voisi olla kanssani samaa mieltä ettei uusia yrityksiä, mutta toivon sydämestäni että ei-niin-lapsimyönteinen rakkaani sopeutuisi ajatukseen. Ainakin hän on sanonut, että on onnellinen minun puolestani, kun näkee kuinka helpottunut ja silminnähden iloinen minä olen ollut.
Ihmeellinen yllätys kyllä koko tämä juttu. Mutta eihän omia ajatuksiaan voi koskaan tietää etukäteen. Nyt jos koskaan minun pitäisi tiedostaa se.
Aurinko sen kuin paistelee, luonto alkaa osoittaa hiljaisia heräämisen merkkejä (no okei, lumi alkaa vähän sulaa, mutta siihen se kuitenkin johtaa) ja mä oon kans kuin uudelleensyntynyt. Oon pulskistunut pari kiloa jo siitä entisestä "oho, pari kiloa yli hyvänolonrajan"-tilasta, joten taidan suunnata tän energian siihen projektiin. Oon sitä paitsi ihan rapakunnossa! Hengästyn suunnilleen kotiportaita noustessa. Kunhan tiet vähän sulaa, niin vedän lenkkarit jalkaan ja palaan askel kerrallaan takaisin ruotuun.
Mutta kaikkea tällaista just nyt!
ps. Tein tuohon sivupalkkiin pienen kyselyn, älä unohda osallistua!
Heissulivei!
Löysit perille, hienoa.
Mua nauratti aika monessa vaiheessa, kun väsäsin tätä blogia. Avatar olikin gif, joka sopivasti pälyilee ympärilleen hieman epäluuloisena mutta iloinen virne naamallaan. Häntäkin heiluu kuin olisi jotkut metkut mielessä.
Ja blogin otsikko. Random-luola? Mistä mä sen oikein repäisin? Otsikonhan voi vaihtaa vaikka joka päivä, joten ei sen mitään pysyvää tartte olla. Randomia tää tietysti on. Mutta luola? Freud saattaisi sanoa, että etsin alitajuisesti turvaa. Voi olla. Itselleni tuli kyllä mieleen lähinnä jotain supersankarimielikuvia, ja Batmanillähän on se lepakkoluola. Mä asun siis mielikuvissani Random-luolassa. So be it.
Nimimerkkiäkin saatatte ihmetellä. No, silläkin on tarinansa, joka tulee jostain vuoden, puolentoista takaa. Sain uuden kännykän ja sen ruudussa näkyy väkisinkin valittu profiili (yleinen, äänetön tms.). Mua alkoi ärsyttää sen "yleisen" tuijottelu, joten päätin nimetä sen uudelleen. Älkää kysykö miksi, mutta tuntui hyvältä idealta liu'uttaa peukaloa summanmutikassa kirjainten ylitse ja katsoa mitä vastaukseksi tulee. Tuli Mdmm's, ja se on ruudussani lukenut siitä saakka. Takuulla uniikki!
Tää on nyt pelkkä alkujaaritteluteksti, että pääsen muokkaamaan noita ulkoasujuttuja. Mä kerron kohta vähän enemmän että mitä asiaa mulla oikeastaan oli.
Mua nauratti aika monessa vaiheessa, kun väsäsin tätä blogia. Avatar olikin gif, joka sopivasti pälyilee ympärilleen hieman epäluuloisena mutta iloinen virne naamallaan. Häntäkin heiluu kuin olisi jotkut metkut mielessä.
Ja blogin otsikko. Random-luola? Mistä mä sen oikein repäisin? Otsikonhan voi vaihtaa vaikka joka päivä, joten ei sen mitään pysyvää tartte olla. Randomia tää tietysti on. Mutta luola? Freud saattaisi sanoa, että etsin alitajuisesti turvaa. Voi olla. Itselleni tuli kyllä mieleen lähinnä jotain supersankarimielikuvia, ja Batmanillähän on se lepakkoluola. Mä asun siis mielikuvissani Random-luolassa. So be it.
Nimimerkkiäkin saatatte ihmetellä. No, silläkin on tarinansa, joka tulee jostain vuoden, puolentoista takaa. Sain uuden kännykän ja sen ruudussa näkyy väkisinkin valittu profiili (yleinen, äänetön tms.). Mua alkoi ärsyttää sen "yleisen" tuijottelu, joten päätin nimetä sen uudelleen. Älkää kysykö miksi, mutta tuntui hyvältä idealta liu'uttaa peukaloa summanmutikassa kirjainten ylitse ja katsoa mitä vastaukseksi tulee. Tuli Mdmm's, ja se on ruudussani lukenut siitä saakka. Takuulla uniikki!
Tää on nyt pelkkä alkujaaritteluteksti, että pääsen muokkaamaan noita ulkoasujuttuja. Mä kerron kohta vähän enemmän että mitä asiaa mulla oikeastaan oli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)