lauantai 2. huhtikuuta 2011

Haluista, tarpeista ja ynnä muista

Olen keräillyt mieleeni bloggausaiheita hoksaamalla aina välillä uuden ajatuksen(alun) ja luvannut itselleni kirjoittaa siitä lähiaikoina. Pyörin tuossa äsken sängynpohjalla enkä saanut itseltäni unta, joten tässä niitä sekalaisia ajatuksia nyt sitten on, ainakin osa.

Haluamisesta.

Vietämme tänä viikonloppuna toista hääpäiväämme ja olemme syöneet kaikkea hyvänmakuista moskaa. Mahassani on bagel, croissant (joo anteeksi, nää ei taivu kauniisti suomeksi), vaniljacremetäytteinen suklaakuorrutettu munkki, noin kaksi litraa popcornia, muutama karamelli ja litran verran colajuomaa (no huh, olipas englanninkieliset eväät). Olo on sen mukainenkin, eli turvottaa, ahdistaa, maha pömpöttää kipeästi ja jotenkin ihan puuskututtaa. Ällöttävä olo, sanalla sanoen.

En ole ennen oikein tajunnut kunnolla mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan että omaa kehoansa voi kuunnella. On minulla ollut jonkinlainen käsitys siitä, mutta tänään sen viimeinkin tajusin tuolla sängyssä unettomana maatessani. En tiedä mikä on nyt eri tavalla kuin niinä lukemattomina aikaisempina ylensyöntikertoina, mutta tunnen tämän olon oikein luissa ja ytimissä asti, ja sitä myötä tajusin asian eri tavalla myös päässäni. Kehoni sanoo, että ei tällaista. Tuntuu pahalle eikä tee hyvää. Mietin sitten että miksi sitten syön kaikkea roskaa, jos kerta se tekee pahaa. No siksi tietysti, koska sitä tekee mieli. Haluttaa.

Ahaa, eli mielihalut eivät välttämättä olekaan niitä signaaleja, jotka johtavat automaattisesti pelkkään onneen ja autuuteen? Niiltä saa ehkä hetkellistä mielihyvää, mutta kokonaisuuden kannalta niiden noudattaminen voi saada aikaiseksi isompaa vahinkoa kuin mitä se mielihyvä oli. Tämän ajatuksen siivittämänä mietin buddhalaisia elämäntapoja ja kaikenlaisista "joutavuuksista" pidättäytymistä, ja mietin että ehkä siinä onkin oikeasti paljon enemmän järkeä kuin aikaisemmin tajusinkaan. Enkä varmasti tajua sitä vieläkään kovin hyvin. Joskus voisi ihan suosiolla vaan kuunnella mitä viisaammat neuvovat ja tehdä niitä johtopäätöksiä vasta sitten.

Oon käyttänyt elämässäni ihan hirveästi energiaa miettiessäni että mitä haluan (varsinkin tän työttömyysvuoden aikana, kun tulevaisuudennäkymät ovat hetkellisesti avarammat kuin ennen), enkä ole päässyt puusta pitkälle. Ehkä mun ei kannattaisikaan ajatella asiaa siltä kannalta että mitä mä haluan, koska ei se tähänkään mennessä ole oikein toiminut ja onnellisuutta tuonut. Ehkä joku muu voisi olla parempi lähestymistapa?

Tarvitsemisesta.

Nythän päästiinkin ihan uusien kysymysten ja ongelmien lähtökohtaan. Mitä mä tarvitsen? Huomatkaa että tää ajatus pälkähti mun päähän vasta ihan hetki sitten, enkä ole ehtinyt pohtia sitä vielä oikeastaan ollenkaan. Ehkä olisikin järkevämpi keskittyä suuntaamaan elämän polku tarpeiden eikä halujen perusteella, sillä halut tulevat ja menevät mutta tarpeet ovat yleensä pysyvämpiä. Tokihan haluillekin pitää antaa välillä periksi ettei tuntisi oloaan ihan kurjaksi, mutta uskoisin että niiden kanssa voisi tehdä helpommin kompromisseja kuin tarpeiden kanssa.

Ehkäpä voisin muuttaa koko asennettani (esim. työn suhteen), jos vain sisäistäisin että halut eivät ole se tärkein asia ja että ne ovat ohimeneviä. Koska se voisi todella auttaa ja helpottaa oloani, tai jopa ennalta ehkäistä sitä pahan olon syntymistä. Tätä asiaa pitääkin ihan kunnolla miettiä ja todella pohtia, mitkä ovat niitä perustavanlaatuisia tarpeitani ja mitä ylipäätään elämässä tarvitsen. Kukapa tietää jos vaikka löytäisinkin ihan uudenlaisen rauhan oivaltamalla jotain tärkeää.

Palataan kuitenkin takaisin siihen oman kehonsa kuuntelemiseen. Ehkä se vaan on helpompaa iän karttuessa, koska teininä keho oli niin paljon joustavampi ja antoi enemmän anteeksi. Pienet signaalit oli helppo ohittaa. Nykyään osaan kuunnella herkemmin kolotuksia ja särkyjäni ja tiedän paremmin kuinka estää niiden paheneminen. Ainakin levon ja parantamisen suhteen olen mielestäni hyvin harjaantunut, mutta ennaltaehkäisy on vielä ihan hakusessa. Suurin kysymysmerkki on tällä hetkellä fyysinen harjoittelu ja ravinto.

Olen ihan rapakunnossa ja lihonut mukavuusalueeni ulkopuolelle (jo aikoja sitten), enkä tunne oloani enää hyväksi. Koen joka päivä päänsärkyä, erilaisia vatsakipuja (liiat hiilihydraatit, joita syön nälkäni pitimiksi) ja ihan rehellistä pahoinvointia. Haluaisin tuntea oloni energisemmäksi ja kaikin puolin paremmaksi ja haluaisin myös näyttää siltä. Olenkin yrittänyt viime aikoina hieman jumppailla ja puuhastella jotain liikunnallista, mutta se tuntuu ihan hirveältä. Ei se harjoitus itsessään, mutta koko kehoni menee siitä ihan "krapulaan" ja olen väsynyt monta päivää. En kerta kaikkiaan saa tarpeeksi tarvittavia ravintoaineita. Mietin proteiinia ja lihansyöntiä yhä enemmän. Mietin sitä välillä niin paljon, etten saa unta. Kuten tänä yönä. Eikä se tunnu minusta hyvältä, että joku asia vaivaa minua näin ylettömän paljon.

En pidä lihaa varsinaisesti kiellettynä asiana, joten kyse ei ole siitä. Olen vain tähän asti ollut itseeni äärettömän tyytyväinen kun olen pidättäytynyt syömästä muita eläväisiä (ja vuokseni elämässään kärsineitä ja myös vuokseni kuolleita), ja itseäni kohtaan tuntemani paheksunta on ollut tähän asti suurin este sille, miksi en lihaa ole enää aikoihin syönyt. Kai sen voi ilmaista niinkin, että olen tuntenut olevani parempi ihminen. Mutta ei kai tämäkään voi olla oikein, että kärsin sitten itse, koska en lihaa syö?

Koska kärsimyksenä minä alan tätä pitää. Kehoni on väsynyt, eikä se jaksa tehdä sitä mitä sille olisi kuitenkin hyväksi tehdä (liikunta, siis). Olen jopa miettinyt, että nukunko minä siksi vähintään 12 tuntia joka yö, koska kehoni vaatii ylimääräistä lepoa? Sama juttu oli nimittäin kun olin pahasti masentunut enkä syönyt juuri mitään. Silloin nukuin saadakseni sen energian, mitä en ruoasta saanut.

Olenkin harkinnut vakavasti ottavani lihan kokeeksi osittaiseksi osaksi ruovaliotani. Tarkoituksenani on kuulostella miten kehoni siihen reagoi ja tunnostella oloa ylipäätään. Jos se tuntuu hyvältä, se voi alkaa tuntua myös oikealta. Koska tällä hetkellä en osaa sanoa olisiko se oikein tai väärin ja tuntemukseni ovat hyvin ristiriitaiset. Haluaisin antaa itselleni mahdollisuuden tehdä se päätös uudelta kantilta.

En usko että Buddhan jalanjälkien seuraaminen olisi silti mahdotonta. Eikä se ole oikein sekään, että otetaan suoraan ne vastaukset mitä ylhäältä annetaan. Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin on hyväksi kuunnella viisaampien opetuksia ja tehdä ne johtopäätökset sen jälkeen. Ehkä tällä kertaa kehoni, tuo mieleni temppeli ja sieluni asuinsija, voisi olla opettajani ja neuvonantajani, ja voisin kuunnella mitä se sanoo. Ja tehdä päätökseni sen jälkeen.

En yritä perustella tätä asiaa teille enkä edes itselleni, enkä kaipaa ulkopuolisten hyväksyntää tässä asiassa. Halusin vaan kirjata nämä sekavat asiat ylös, mutta ilman muuta saatte kommentoida jos mieleen tuli jotain ajatuksia.

ps. Vaikka viime postauksessani viikko sitten hehkuttelin sen meditoinnin perään, en ole istunut alas kertaakaan. Asia on kuitenkin alati ajatuksissa ja olen tuonut tietoista läsnäoloa mukaan tekemisiin hieman aikasempaa aktiivisemmin, mutta ihan oikeasti minä kyllä aion. Minun täytyy katkoa näiltä tekosyiltä siivet.

2 kommenttia:

  1. Nyt kun pystyn jo vähän ajattelemaan muitakin asioita kuin omiani, niin voisin kommentoida tuota lihansyöntijuttua. Ensinnäkin, kuten itsekin sanoit, lihansyönti ei tekisi sinusta yhtään huonompaa buddhalaista. Eihän budhhalaisuudessa edes ole mitään ehdottomia sääntöjä ja kasvissyöntikin on vain yksi tulkinta "älä tapa" -suosituksesta. Toisekseen, omaa kehoaan pitää tietysti kuunnella. Mutta onko tosiaan niin, että proteiini = liha? Oliko tässä nyt se, ettet sitä soijaa halua enää syödä? Mites muut proteiininlähteet, kuten linssit, pavut, juustot yms?

    Niin ja meditoinnista: minua ainakin auttoi sen mainitseminen täällä! Ärsyttää, kun minua näköjään pitää koko ajan muistutella asiasta, etten unohda. :/ Voi kun se joku päivä tulisi niin luonnostaan, ettei tarvitsisi enää edes miettiä asiaa..

    VastaaPoista
  2. Anteeksi viivästys, ajatukset ovat muhineet ja kuplineet...

    Tokihan ruokaremontti lähtee siitä, että syön jotain muutakin kuin muroja ja näkkäriä. Ihmekö tuo että on paha olo. Ja maitoproteiiniakin saisin syödä enemmän, etenkin kun se on lemppariruokaa melkein missä muodossa vaan. Ja jos sitä satunnaista kalaa ensi alkuun.

    Mutta ajatuksen tasolla tää kaikki vielä on, kuten varmasti näkyy. Tästä on vielä pitkä matka karjalanpaistiin. :)

    VastaaPoista

Olipa mahtava ajatus! Kirjoita ihmeessä se tähän: