Syömisistä ja kuluttamisista

Työasioiden lisäksi mietityttäneet ovat ruoka-asiat.

Aloin kasvissyöjäksi tajuttuani millaista lihantuotanto Suomessa on (en käytä sanaa tehotuotanto, koska en ole ihan varma mitä sillä lopulta tarkoitetaan - etenkään kun mielessä kummittelee esimerkiksi Yhdysvaltojen valtavat ruokamäärät verrattuna Suomen muutamiin pihveihin). Näin kuvia, luin faktaa (joka ei ehkä ollutkaan ihan faktaa, mutta hyvällä asialla he olivat). Itkin seuraavan yön, ja liha alkoi sen jälkeen maistua katkeralta suussani. Sittemmin aloin kiinnostua buddhalaisesta elämäntavasta ja kasvissyönti liittyy toki olennaisesti siihenkin.

Mutta mutta.

Tuntuu jollain tavalla, ettei valinta ole enää kokonaan omani. Tähän liittyy jo aikaisemmin kertomani lihanhimo (jonka epäilen kumpuavan riittämättömistä ravintoaineista) ja se, että maailmankatsomukseni on niihin possufarmeihin virtuaalisen tutustumisen jälkeen muuttunut. Totta, se on muuttunut myös buddhalaisempaan suuntaan, mutta samalla olen vähemmän naiivi ja idealisti. En tunne olevani ratkaiseva pelinappula kaiken pelastamisen suhteen, vaikka tiedostankin että solidarisuudella ja hyvällä sydämellä on aina paikkansa tässä maailmassa. Ja siihen, etten tunne valintaa enää kokonaan omakseni, liittyvät myös pyrkimykseni noudattaa mahdollisimman buddhalaista elämäntapaa. Vaikka eihän siinä lihansyöntiä kielletäkään, mutta...

Silloin kun kamppailin kaikista eniten ollakseni mahdollisimman vähän haitaksi ympäristölleni, voin kaikista huonoiten. Tunsin oloni surkeaksi ja aina vain riittämättömämmäksi. Sama pätee toiseen suuntaan: sen jälkeen kun aloin antaa itselleni luvan ottaa silloin tällöin pitkiä, kuumia suihkuja ja irtisanoa kuukausittaiset hyväntekeväisyyskohteeni säästääkseni pennoseni omaan käyttöön (sillä vaikka olen "köyhä" työtön, en koskaan olisi yhtä köyhä kuin tuo kolumbialainen tyttö, joten näin ollen minun pitäisi ehdottomasti jatkaa hänen tukemistaan omasta taloudellisesta ahdingostani riippumatta, eikö?), olen voinut paljon paremmin. Maailma ei paina hartioillani niin raskaana ja tunnen olevani oikeutettu elämään normaalisti. Sillä ihan kuin köyhät katulapset eivät ole valinneet syntyä kehitysmaihin, en minäkään ole valinnut syntyä hyvinvoivaan länsimaahan. Miksi minulla ei olisi oikeus pitää sellaista elintasoa, jota kaikki ympärilläni olevat pitävät? Ilman muuta olen valmis vaikka millaisiin myönnytyksiin, kunhan vain näen sen vaikuttavan johonkin (tai jos se sanellaan ylhäältä, jolloin tietysti kaikki muutkin joutuvat niitä määräyksiä noudattamaan ja näin ollen vaikutukset tulisivat näkymään selvästi).

Pidän itseäni näistä ajatuksista huolimatta melko vaatimattomana. Jos huomaan omatuntoani pistävän kun olen ostanut pullollisen hiuskiinnettä tai peräti upouuden vaatteen (harvinaista ylellisyyttä), palautan itseni takaisin maan pinnalle ja pyydän itseäni katsomaan asiaa vähän kauempaa. Tämä on kuitenkin tavallinen tapa elää täällä, enkä ole mikään suurtuhlari. Säästän (vihreää!) sähköä parhaani mukaan, suosin kierrätystä, mietin erilaisia tapoja olla taloudellinen ja ylipäänsä mietin ratkaisujani. En pidä itseäni (enää) huonona ihmisenä kulutustottumusteni vuoksi.

Voi kamala miten pitkä tämä teksti jo on, mutta palataan kuitenkin vielä takaisin siihen ruokaan.

En soisi kenenkään kärsivän minun vuokseni. Ja haluaisin syödä lihaa, ravinnon vuoksi. Kaikesta huolimatta olen tietyllä tapaa sitä mieltä, että toiset ovat saaliseläimiä ja toiset saalistajia, vaikka arvostankin kaikkien elämää ihan yhtä paljon. Olen ajatuksissani ehkä kuin metsästäjä. Kunnioitan eläimiä, haluan että ne elävät hyvän elämän (en tiedä ajatteleeko kukaan metsästäjä näin, mutta tämä "metsästäjä" ajattelee), mutta olen oikeastaan sitä mieltä että voisin syödä joitakin henkeni pitimiksi. Tietysti tällainen on vaikea näin kaupunkilaisena järjestää, mutta jos olosuhteet olisivat kohdallaan niin en usko omatuntoni soimaavan minua siitä. Ehkä? Ainakin se häissä syömäni lohi menisi tuohon kategoriaan. Tietysti olen pahoillani että elämä päättyy niin ikävästi ja mahdollisesti kivuliaasti, mutta ei se elämä vapaana luonnossakaan usein niin hehkeää muutenkaan ole, ja joillekin sattuu se lyhyt korsi joka tapauksessa, olipa millainen korsi tahansa.

En osaa oikein muotoilla mitä yritän sanoa, mutta toivon ja luotan että ymmärtäisitte edes suurimman osan. Eiväthän nämä ajatukset ole vielä täysin selvillä minullekaan.

Hmm, hmm. Jotain ja jotain. Jotain sinne päin!

ps. Osa tätä lihansyöntipohdintaa ovat ajatukseni soijasta. En ole ihan varma kuinka terveellistä se sittenkään on, enkä ole ottanut asiasta (laiskuuttani) selvää. Päässäni kummittelevat vain hormonit, ja soijanakit jäävät kaupan pakastealtaaseen.

pps. Tiedän, ettei kyse ole siitä etteikö yksilö voi vaikuttaa maailman asioihin, vaan kyse on siitä tekeekö oikein vai väärin. Ja sitähän minä tässä yritän miettiä, että kuinka väärin se loppujen lopuksi olisi jos söisin vaikkapa sitä kalaa aina välillä. Lihakin tuon aikaisemmin esittämäni ajatuksen mukaan kävisi, jos tietäisin missä se on elänyt ja miten (saako Suomesta mistään kaupasta edes "onnellista lihaa"?).

Lisään vielä (nyt muistaessani) sen, että ajatukseni ennen sitä häissä syömääni lohta kohtaan oli, että se oli joka tapauksessa jo kuollut ja osa siitä saattaisi mennä jopa roskiin, jos en sitä söisi. Eli osallistumalla kyseisen lohen syöntiin en vaikuttanut siihen, olisiko sitä pyydystetty vai ei (etenkin kun muistutin ilmoittautuessani kasvisruokavaliostani, jolloin lohta ei varattu minua varten). Get the point? Tokihan kysyntä lisää tarjontaa, mutta tuonkaltaisissa tilanteissa kärsimys ei nähdäkseni lisäänny, vaikka lihan syöntiin osallistuisikin. Se kärsimyshän olisi tapahtunut joka tapauksessa.