lauantai 26. maaliskuuta 2011

Vähän henkistä näkökulmaakin vaihteeksi

Okei, nyt tää alkaa taas lipsua taas pahemman kerran jonnekin oman ajatuksenjuoksuni tasolle, enkä ole varma kiinnostaako teitä tai mahdatteko edes ymmärtää. Yritän ja kirjoitan silti, koska se tuntuu tärkeältä, mutta pahoittelen jos ikävystytän teitä.

Luin juuri erästä lempikirjaani, jossa viisas tietäjä puhuu sydämeensä näkemisestä ja eräs päähenkilö miettii, ettei ehkä välttämättä haluaisi nähdä omaansa. Sen jälkeen ajatukseni alkoivat harhailla ja kulku oli suunnilleen näin:

- Niin, ehkä minäkään en halua nähdä sydämeeni. Taidan tietoisesti vältellä olemasta täysin rehellinen itselleni, koska totuus on varmasti niin karu että torjun sen jo etukäteen ja yritän suojella itseäni häpeältä ja muilta ikäviltä tunteilta.

- Yksi niistä asioista, jotka näkisin jos tunnustaisin tosiasiat itselleni, on varmasti se, että selittelen itselleni ihan liikaa ja olen rehellisesti sanottuna laiska, entisestäänkin laiskistunut ja ylenpalttisen mukavuudenhaluinen. (Tässä vaiheessa mietin sitä työhakemusta, joka minun piti eilen kirjoittaa, mutta joka odottaa vieläkin...)

- Jaa, tosiaan, se työhakemus. Niinhän minä itselleni selittelin, ettei minun tarvitse tehdä sitä viikonloppuna koska tarvitsen työrauhan itselleni. No, nyt on viikonloppu, joten... (Mies on lähti pari tuntia sitten omiin menoihinsa ja on poissa koko illan.)

- Hah, hienoa, minähän sain uuden mahdollisuuden! Pakko siis tehdä se tänään tai ei hyvä heilu.

- Yäk, ei huvita. :( Kuten yleensäkään. Ei vaan ole sellaista sopivaa fiilistä. Jos pääsen vauhtiin, saan aikaiseksi vaikka mitä. Ongelmana on vaan se kipinän puuttuminen. Mistähän minä sellaisen?

- Auttaisikohan meditointi? (Kuten sanottu, olin juuri lukemassa kirjaa, vatsa täynnä kuumaa teetä ja keksejä ja sohvalla mukavasti maaten.) Äh, kun en jaksaisi nyt sitäkään... Se ei ole kyllä läheskään niin paha kuin nousta nyt tästä ja mennä ähertämään jotain hakemusta, joten kunhan tässä lepään ensin aikani niin sitten kyllä. (Olin myös pahasti univelkainen ja väsynyt, ja olin asettunut sohvalle sillä ajatuksella että saattaisin ottaa pikku torkut.) Ja vaikka en saisikaan tehtyä sitä hakemusta, niin olen silti voiton puolella kun etenen ajatuksista tekoihin meditoinnin osalta.

- Hei, hyvä idea! Ehkä voisinkin meditoida aina ennen tyhmiin askareisiin ryhtymistä. Jospa se auttaisi! Hmm, niin tai sitten alan liittää meditoinnin mielessäni ikäviin asioihin ja minulle nousee vastenmielisyys sitä kohtaan.

- Ratkaisu: meditoi joka tapauksessa enemmän, mutta myös aina ennen hihojen käärimistä. Ei voi mennä pieleen.

Miten loistava ajatuskehä! Lopputulos on kuitenkin sellainen, jonka olen jo aikoja sitten tiennyt (että meditoinnista seuraa pelkästään hyvää, se olisi hyvää minulle ja sitä kannattaisi ja pitäisi ehdottomasti harjoittaa melkein niin paljon kuin sielu sietää - tuskin saan siitä itselleni ongelmaakaan muodostettua...). Tällä hetkellä olen suorastaan tyytyväinen itseeni, kun annoin kirjan sanojen inspiroida minua ja katsoin mitä ajatuksillani oli tarjottavana.

Ja kirjoista puheenollen, minulla olikin eräs tekstinpätkä jonka olen halunnut kopioida tänne. Rani Manickan kirjasta Jasmiinin tuoksu (suosittelen lämpimästi!):

"Sevenese palasi hivenen virkistyneenä, mustaksi paahtuneena ja merkillisen välinpitämättömänä siitä, että hänen vaikutelmansa mukaan afrikkalainen leijona saisi pian tarpeekseen elämänpyörästä ja menisi samaa tietä kuin intialainen leijonakin. Kuolisi sukupuuttoon."

Enpä ole tullut koskaan aikaisemmin ajatelleeksi, että sukupuuttoon kuoleminen tarkoittaa sitä, että laji vapautuu samsarasta. Lohdullinen näkökulma, jonka halusin jakaa kanssanne. Ajatelkaa tätä seuraavan kerran kun tulee puhe pandoista!

3 kommenttia:

  1. Anteeksi, etten ole kommentoinut pitkään aikaan! Kirjoituksesi ovat hyvin mielenkiintoisia edelleen, siitä ei ole kyse. Minulla on nyt vain oman elämän suhteen pää vähän pyörällä enkä sen takia ole pystynyt oikein syventymään muiden asioihin. Toivottavasti taas pian riittää aivokapasiteettia siihenkin.

    Meditoinnin lisääminen on aina hyvä idea! :) Minun pitäisi todellakin ottaa itseäni niskasta kiinni sen suhteen, taas kerran. Kiitos muistutuksesta. <3

    VastaaPoista
  2. Ei tarvitse pyytää anteeksi kommentoimattomuutta! En missään nimessä odota että ajatukseni olisivat jotain timanttia ja platinaa, joiden loisteessa kaikki valaistuisivat ja tuntisivat pakottavaa tarvetta kertoa viisastumisistaan minulle. Luotan siihen, että elonmerkkejä näkyy aina silloin tällöin, kun aihe on oikeasti koskettanut, mutta ei sitä tarvitse itsestään pakottaa. :)

    VastaaPoista
  3. Eikun kyse ei ihan oikeasti ole siitä! En väitä, että jokainen kirjoituksesi olisi minussa inspiroinut vastauksen, mutta tosi moni niistä kyllä. En vain saanut niitä silloin ulos päästäni ja näppäimistöltäni. Se harmittaa, koska minulla olisi oikeasti ollut sanottavaa moneenkin aiempaan juttuun, mutta ei vaan pystynyt. Aiheet ovat kuitenkin välillä aika syvällisiä, joten haluaisin käyttää niihin aikaa ja aivokapasiteettia. Sen takia tuon aiemman kommentin kirjoitin, eli sanoakseni, että kommentoinnin puute ei johdu siitä, että kirjoituksesi eivät olisi inspiroivia.

    VastaaPoista

Olipa mahtava ajatus! Kirjoita ihmeessä se tähän: